2/28/2013

VUOKATTI 2013


Suurinpiirtein tältä näytti mun hiihtolomaviikko! Eli oltiin siis Vuokatissa meidän ns. bestisperheen eli Aman perheen kanssa ja viikko kului ihan supernopeesti ihanassa seurassa. Mökitkin sattui sopivasti olemaan ihan vierekkäin, joten yhdessäoloa riitti ihan 24/7 :-) 
En ookkaan tainnut täällä vielä kertoa mun yhdestä rakkaasta harrastuksesta, eli lumilautailusta. Alotettiin se Aman kans yhdessä joskus ala-asteella, ja talvisin aina oikein odottaa että pääsee taas lautailemaan! Päivät tuolla kuluikin pitkälti lasketellessa, niin laudalla kuin suksillakin. Rinnettä alas viilettäessä jotenkin vaan kaikki murheet unohtu ja tuli ihanan vapautunu olo. Muutaman kerran jaksettiin käydä hiihtämässäkin, ja onnistuttiin eksymään jopa urheiluopiston salille ja lyöntiverkolle. Lepoa riitti kuitenki yllin kyllin, illat vietettiin leffojen kera ja herkkuvuoren ympäröimänä sohvan pohjalla ja käytiin joku ilta kylpylässä lillumassa ja saunomassa oikein kunnolla. 
Kokonaisuudessaan siis sellanen sopiva aktiivi- ja rentoutumisloman sekotus rakkaimpien kanssa, ja oikeestaan sitä mä lomalta kaipasinkin näiden välillä rankaltakin tuntuneiden joulun jälkeisten parin kuukauden jälkeen. Mun periaate on aina ollu se, että kevään odottelu alkaa vasta sit kun on päässyt ainaki pari kertaa laskettelemaan. Joten hei kevät: nyt saa tulla jo! ;-)



2/25/2013

LAST HOLIDAY DAYS

Lomalta käsin päivittely vähän jäi, koska en jaksanut käyttää lomapäiviä tappelemalla tän hitaan koneen kanssa, kun paljon muutakin tekemistä oli tarjolla :-) Höpinää ja kuvia Vuokatissa vietetyistä lomapäivistä luvassa siis vasta myöhemmin, koska kuvien valkkailussa sun muussa menee kuitenkin enemmän aikaa. 
Sen sijaan nyt muutamat kuvat vielä noista parista viimesestä kotona vietetystä lomapäivästä:


Ylläolevat kuvat on lauantai-illalta, kun saatiin kuningasidea lähtee keilaamaan! Ja ihan pakko poikien kiusaks mainita, että voi sitä tunnetta kun voitin ekan kierroksen häviön jälkeen tokalla kiekalla molemmat yhdellä pisteellä ;-D 


Muuten vika lomaviikonloppu tuli vietettyä vaan Eliaksen kans meillä majaillen, mitä nyt salilla käytiin ja mä muutamissa treeneissä. Eilen loihdittiin herkkuaamupala äidin synttäreiden kunniaks, jotka tosin oli jo muutama päivä sitten, mutta Vuokatissa ei sen suurempia ruokavärkkejä ollut. Yrityksenä oli muistella Meksikon hotelliaamiaista: täytettyä munakasta, pekonia, ananasta, hunajamelonia, marjoja, jugurttia, keitettyjä munia ja tuoremehua. Nam!


Sisko eilen lähdössä synttäreille. Tehtiin oikein kiharat ja voi sitä innostuksen määrää kun hiukset käsiteltiin "isojen tyttöjen raudalla". En kestä sitä kateuden tunnetta sit kun tää neiti kasvaa tosta vielä pari vuotta ja jatkaa kaunistumistaan, kun tekisin jo vaikka heti vaihtokaupat noiden hiusten suhteen. Ja meillä tosiaan sitä ikäeroa on kuitenki kaheksan vuotta :-D

Eipä mulla muuta tähän hätään, nyt alan purkamaa matkalaukkua (vihdoin ja viimein), tekemään rahkaa ja sitten odottelemaan tyttöjä meille :-) 

2/19/2013

RANDOM

Oon ollu viimepäivinä vähän laiskanpuoleinen avaamaan tota tietokonetta..Sain nyt kuitenkin täällä sohvan uumenissa vilttiin kääriytyneenä aikaseks väsätä puhelimella vielä parit kollaasit noista muutamista viimeviikon tapahtumista, kuten penkkareista, ystävänpäivästä ja vanhojen tansseista, koska julkasukelposia kuvia täältä Vuokatista ei oo vielä kauheesti kertynyt mun laiskuuden takia..:D Kivaa on kuitenki ollu ja päivät on menny kauheen nopeesti, nyt pitää vaan ottaa ilo irti vielä loppulomasta ennen ku pitää lähteä takas Kpäähän. Mutta täältä kuulumisia lisää myöhemmin, nyt käperryn Aman viekkuun :)

2/17/2013

WANHAT 2013

Laura-prinsessa

<3 

Siinä parit kuvat perjantain vanhoista. Tuttuja oli tänä vuonna paljon, mm. rakas Laurani ja muutama meidän pesisjoukkueen tytöistä. Kaikki tytöt oli ihan superkauniina ja pojat komeina tietysti ;-)
Ehdin onneksi nähdä kaikki tanssit kokonaisuudessaan jo päivällä, sillä illalla jobia riitti, kun esiinnyttiin joukkueen kans väliajalla ja illalla jäätiin vielä tutoreiden kanssa siivoomaan paikat..
Noita katsellessa alko jo jännittämään omat vanhat, joihin on nyt enää se vuosi! En oo niitä ehtinyt sen kummemmin vielä miettiäkkään, mutta onneks se tärkein eli pari on ainaki valmiina ..:-) 
Eipä mulla mitään muuta sen erikoisempia, ollaan päästy perille Vuokattiin ja tänään koko päivä on menny vaan rinteessä, olipa ihanaa päästä ekaa kertaa tänä talvena laudan päälle. Nyt me jatketaan meidän leffamaratonia, joten hyvät hiihtolomajatkot kaikille! Ainii muuten, onko kukaan teistä täällä Vuokatissa?

2/14/2013

Valentine's day


Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille ja ystäville, jotka tätä lukee! :-)

Vietin tänä vuonna ystävänpäivää Porissa tyttöjen kanssa, käytiin vihdoin ja viimein tutustumassa Moonan porin kotiin (kuolen kateudesta!) ja muuten ilta kuluikin vaan Amarillossa hyvästä ruuasta nauttien ja jutellen. 
Tänään koulussa oli huippupäivä penkkareiden takia, saatiin tottakai huulipunaa koko naaman täydeltä, karkkia tuli syötyä laukullinen ja abivideolle naurettua mahat kippurassa. Oli myös hauska seurata, miten abit oli selvinny potkiaisista ja niiden jatkoilta takas kouluun, kun saatiin Annin kanssa luokan puheenjohtajana ja sihteerinä olla katsomassa eilisen potkiaisia. Ysineloset jättää lähtiessään kyllä ison aukon meidän kouluun .. :-( 
Huominen päivä menee pitkälti Vanhojen merkeissä ja reissuun pakkaillessa, joten eiköhän tarvi siirtyä tuonne sängyn puolelle pötköttämään. Unia!


2/10/2013

Viikonloppuhölinää ja ostoksia

Böö! En edes muista koska viikonloppu olis viimeks tuntunut näin pitkältä. Yleensä ne menee ihan hujauksessa, mutta kerrankin oon ehtiny oikeesti tekemään jotain. Kuten edellisessa postauksessa jo vinkkasinkin, niin perjantain vietin Amandan ja Henriikan kanssa Tampereella. Lähdettiin yhdeltä suoraan koulusta bussilla ja vietettiin kiireisestä aikataulusta ja yhdestä toisesta perjantaina sattuneesta ikävästä jutusta huolimatta tosi kiva päivä shoppailun merkeissä. Muutamat ostokset tulikin tehtyä, joista tarpeellisimmiksi osoittautui nyt ehkä farkut plus alusvaatteet, joista mulla on ollut kauhee pula!  (don't worry, niistä ei oo kuvia :-D)


Farkkupaita ONLY 29,95e

Farkut CARLINGS 49,95e ~ Perus t-paita H&M 4,95 e ~ Pitkähihanen MODA 21,95 e

Toppi H&M 14,95 e

Nää paidat ostin jo edellisenä päivänä MODASTA poikien joskus antamalla lahjakortilla, jotan en vielä ollut ehtinyt käyttää! Mutta jos luette tätä niin tällästä tarttu ;-) 


Loppuviikonlopun oon ottanu vaan rennosti, lukuunottamatta sitä että siivosin perjantai-yönä ja lauantai-aamuna yhteensä valehtelematta ainaki seittemän tuntia! Normisiivouksen lisäks järjestin kaikki hyllyt ja laatikot ja myllersin ja järkkäsin vaatekaapin ihan uuteen uskoon ja puolet vaatteista saikin luvan lähteä sieltä kokonaan ulos. Nyt tarvis vaan keksiä että miten ihmeessä pääsen niistä kaikista eroon. 
Lauantai-iltana käytiin ahkerina tyttöjen kans salilla ja lenkillä jonka jälkee Elias tuli yöks, enkä sitte tiedä että kummasta tai ylipäätään mistä johtuu se, että aamuherätyksestä tähän hetkeen asti mun päätä on särkeny ja on ollu tosi kipee ja kuumeinen olo. Mikä siinä on että oon nykyään koko ajan kipeenä? Olin melkeen koko päivän vuoteen omana ja treenitkin jäi välistä, illalla sentään jaksoin nousta sängystä ja kävin vuokraamassa Step upin! Rakastan kaikkia tanssileffoja yli kaiken, ja ne saa mun treenimotivaation aina hetkellisesti nousemaan kattoon (..tai sit se on se pullottava maha leffaherkkujen syömisen jälkeen :-D)
 Lopetan nyt tän väsyneen löpinän ja hyppään tonne vällyjen väliin ennen ku mun jutuista menee viimesetkin järjen rippeet, kauniita unia kaikille!


2/07/2013

LOVELY DAY


Tänään oon..

panikoinu vaatepulaa ja yrittänyt lievittää sitä suunnittelemalla huomiseks reissua Tampereelle ja penkomalla tän paikan ainoon kunnollisen vaatekaupan läpi ♥ yrittänyt myös siivota vaatekaappia (..tuloksetta)   leiponut keksejä Aman kans ♥  käynyt palauttavalla lenkillä ja sen jälkeen joukkueen kanssa Combissa ihanassa venyttelyssä ♥  saunonut pitkään äidin ja siskon kanssa  viettänyt mun parastaparentoutua-illan, johon kuuluu paaaaljon iltapalaa, lukemista, musiikkia ja datausta! 

...ja nyt pitäis avata koulukirjat, joten hyvää yötä :)

2/04/2013

Elonmerkkejä





Huh, hengissä ollaan! Viime viikko on ollut touhua täynnä ja siks täälläkin on ollu harmillisen hiljasta. Taas on yks koeviikko takana ja se menikin yllättävän hyvin siihen nähden, että joka ikinen koe oli peräkkäisenä päivinä ja lukemiset jäi aina viimeseen iltaan.. Muuten viikko meni vaan treenatessa viikonloppua varten, ja mamikin sai vähän lisättyä mun treeni-intoa sponssaamalla mulle pari tarpeellista juttua, jotka kuvissa näkyy. Materiaaliurheilija-minä iski .. :-D
Viikonloppukin oli täyttä touhotusta, perjantaina treenien jälkeen sentään ehdin pitkästä aikaa kunnolla yökyläilemään tytsyjen kans <3 Lauantaina ilta vierähti Lapualla hallitreeneissä ja sunnuntai SM-halli karsintaturnauksessa. Oli ihana päästä pelaamaan pitkästä aikaa ja tuolla pelien tiimellyksessä alko jo oikein oottaa kesää. Taas toisaalta toivoo että nää pari kuukautta menis hitaasti, koska treenattavaa ja kehityttävää löytyy vielä paljon. Mä alan nyt päivittelemään itteäni ajan tasalle Salkkareissa, baitsu!